VENETARVIKE LISÄÄ VENEEN KÄYTTÖÄ

Venetarvikkeet

Venetarvikkeet ovat usein venekohtaisia, eli ne suunnitellaan venevalmistajan toimesta, ja suunnittelun lähtökohtana käytetään usein venemerkkiä ja venemallia. Näin ollen veneeseen voi hankkia jälkiasennustarvikkeita ainoastaan siinä tapauksessa, että venevalmistaja on suunnitellut ne kyseiseen venemalliin. Tämä voi rajoittaa monien venemallien käyttöominaisuuksia, turvallisuutta, sekä käyttötapaa. Vaikka uuteen venemalliin on saatavana useita lisävarusteita, usein vanhemmissa venemalleissa ei ole laajaa lisävarustevalikoimaan. Tämä johtuu mm. siitä, että esimerkiksi venenäyttöjen koko on kasvanut teknologian avulla merkittävästi vasta viimeisen viiden vuoden aikana, joten se huomioidaan vasta nykyisissä veneissä. Tämän lisäksi moni trendi, kuten sähköperämoottoreiden ja sähkökeulamoottoreiden yleistyminen on ollut voimakasta vasta muutaman vuoden ajan.


OHJAUSPULPETIT

Maailman ensimmäiset säädettävät ohjauspulpetit tulevat meiltä.

LISÄÄ OMINAISUUKSIA:  Veneen ohjaustapa ja -paikka vaikuttavat usein veneen käyttötarkoitukseen. Bonete -ohjauspulpettien avulla kaikki venemallit voidaan muuntaa joko laidasta tai keskeltä -ohjattavaksi malliksi. Tukevaan 25mm putkirunkoon voi kiinnittää tukevasti kaikki tyypilliset venevarusteet kuten venenäytön, mukitelineen, tai vaikkapa vapatelineen tai vapaputken.

LISÄÄ MUKAVUUKSIA: Markkinoiden ensimmäiset ja laajimmat säätömahdollisuudet takaavat parhaan mahdollisen ajoasennon kaiken pituisille ja painoisille -kuljettajille. Pulpettiohjattava vene on huomattavasti miellyttävämpi ja helpompi käyttää kuin perämoottorista ohjattava venemalli. Pienikin vene voi olla sopivan pulpetin avulla miellyttävä esimerkiksi uistelussa. 

LISÄÄ TURVALLISUUTTA: Putkirungon säädettävyyden ansiosta veneen painopiste on paras mahdollinen missä tahansa kelissä ja millä tahansa sallitulla venekuormalla. Pulpetti, ja varsinkin oikeassa paikassa oleva pulpetti parantaa erityisesti liukuvarunkoisen veneen ohjaustuntumaa ja kuljettajan ajoasentoa/keskittymiskykyä nopeassa vauhdissa. 

LISÄÄ ARVOA: Jälkiasennettava pulpetti nostaa veneen käytettävyyden uudelle tasolle, ja tyypillisesti se nostaa merkittävästi myös veneen jälleenmyyntihintaa. Olipa veneen käyttötarkoitus mikä tahansa, Bonete tarjoaa käyttötarkoitukseen soveltuvan pulpettimallin, jolloin nykyisen veneen voi päivittää sopivaksi, eikä koko venettä ole pakollista vaihtaa.

LISÄÄ MILLOIN TAHANSA: Nopea asennus joko liimalla tai pakkaukseen kuuluvilla kiinnitystarvikkeilla. Tuotteen poistaminen veneestä onnistuu vaivattomasti, ja kiinnitysreiät on helppo peittää liimalla, kitillä, tai mukana tulevilla kiinnitystarvikkeilla.


LAITAPULPETTI

Laitakiinnitettävä veneen jälkiasennettava ohjauspulpetti perustuu erittäin tukevaan putkirunkoon. Tässä pulpettimallissa on monipuoliset säädöt, joita ei löydy muiden valmistajien tuotteista. Tuotetta voi säätää yksikertaisesti sivusuunnassa, jonka ansiosta veneen painopiste pystytään kuormasta riippumatta säätämään aina optimaaliseksi (lähellä veneen keskilinjaa). Pulpettia voi säätää helposti myös veneen pituussuunnassa, jonka ansiosta veneen ohjaaminen on miellyttävää minkä tahansa pituiselle kuljettajalle. Tämän lisäksi ratin ohjauskulmaa voi säätää kuten autoissa, ja jokaiselle kuljettajalle löytyy hyvä ajoasento. Tuote asennetaan kiinteästi veneen laitaan kahdella haponkestävällä M10 -pultilla (sisältyy toimitukseen). kiinnittäminen on vaivatonta ja nopeaa.

Laitapulpetin ominaisuudet

  • Todella tukeva, ja turvallinen
  • Mallisuojattu
  • Helppo ja nopea asennus sekä käyttöönotto
  • Pulpetin voi tarvittaessa säätää/nostaa veneen laidan päälle tai painaa laidan sisäpuolelle
  • Pitkäkestoinen hyöty
  • Sopii lähes kaikkiin venemalleihin
  • Pituussäätö jonka avulla lyhyt ja pitkä ihminen voi ohjata samaa venettä
  • Leveyssäätö, jonka avulla veneen painopistettä voi säätää kuorman mukaan
  • Ohjauspyörän kallistuksen säätö
  • Tuotteella on EU:n hyödyllisyysmalli

Tekniset ominaisuudet

  • Kiinnitetään veneen laitaan kahdella M10 pultilla
  • Putkirunko on valmistettu matalahiilisestä 316L haponkestävästä teräksestä
  • Poikittainen vaakataso säädetään sopivaksi lyhentämällä rautasahalla pystyssä oleva tukijalka
  • Kiinnitysreiät valmiina Ultraflex ohjauslaitteelle
  • Valittavana 600mm sekä 800mm levyinen malli. HUOM! Laitakiinnitysosa lisää tuotteen leveyttä noin 10cm.
  • 600mm malli, ratin minimi etäisyys reunasta = 260mm ja maksimi etäisyys = 480mm. Säätöväli = 220mm.
  • 800mm malli, ratin minimi etäisyys reunasta = 260mm ja maksimi etäisyys = 680mm. Säätöväli = 420mm.
  • Ratin ohjauskulma: min. 32astetta, max. 43astetta, säätöväli 11astetta.
  • Etäisyyden (veneen pituussuunta) säätöväli: noin 175mm
  • Tuotteen päävärivaihtoehdot ovat musta / valkoinen.

KESKIPULPETTI

Veneen keskipulpetti on varustettu ominaisuuksilla, joihin ei ole totuttu aikaisemmin markkinoilla. Tuote pohjautuu maailman ensimmäisenä putkirunkoon, joka tekee siitä todella tukevan ja monipuolisesti säädettävän. Pulpettimalli on eritäin kapea (noin 400mm), jolloin avointa tilaa jää normaalia enemmän pulpetin ja laidan väliin. Tämän ominaisuuden ansiosta tuote sopii erinomaisesti myös pieniin ja kapeisiin -venemalleihin. Riippuen valitusta keskipulpettimallista, veneeseen saadaan joko pituus- tai leveyssuuntainen säätöominaisuus. Molemmissa malleissa on aina korkeuden säätö sekä ohjauskulman säätö -ominaisuudet. Molemmat mallit kiinnitetään veneen sisäpohjaan haponkestävillä ruuveilla (sisältyvät toimitukseen) tai liimamassalla (joutuu ostamaan erikseen).

Keskipulpetin ominaisuudet

  • Samoja säätöominaisuuksia kuin autossa, korkeus, ohjauskulma ja pituussuuntainen -säädöt
  • Erittäin tukeva
  • Mallisuojattu tuote
  • Tuotteella on helppoja nopea päivittää laidasta ohjattava vene keskipulpettimalliksi
  • Sopii lähes kaikkiin venemalleihin, joiden lattiassa on paikka kiinnitysosille

Tekniset ominaisuudet

  • Helppo ja nopea asennus sekä käyttöönotto
  • 25mm putkirunko tekee rakenteesta erittäin kestävän ja tukevan
  • Putkirunko on valmistettu matalahiilisestä 316L haponkestävästä teräksestä
  • Kiinnitetään veneen pohjaan RST ruuveilla ja/tai liimalla
  • Ohjauspyörän korkeus säädetään sopivaksi kiinnitysstauffien avulla
  • Ohjauspyörän kallistus säädetään sopivaksi tuotteen keskellä olevan "saranan" avulla
  • Kiinnitysreiät valmiina Ultraflex ohjauslaitteelle
  • Tuotteen päävärivaihtoehdot ovat musta / valkoinen.


PULPETTIEN HINNAT

Keskipulpetti

Korkeudet 600 ja 800mm. UltraFlex ohjainlaitteella tai ilman.

alk. 499€

Laitapulpetti

Leveydet 600 ja 800mm. UltraFlex ohjainlaitteella tai ilman.

alk. 339€


VENEKAITEET

Meillä on markkinoiden ensimmäinen kaide, jossa on ylä- ja alakiinnitystavat.

LISÄÄ OMINAISUUKSIA: Veneen laitakorkeus vaikuttaa usein veneen käyttötarkoitukseen ja siihen, millaisella kelillä venettä voi käyttää turvallisesti. Kaikkien venemallien laitakorkeutta voidaan korottaa Bonete -kaiteiden avulla. Tämän lisäksi asennettuun 25mm -halkaisijalla olevaan kaiteeseen voidaan kiinnittää kaikki tyypilliset venetarvikkeet. Kaidekorokkeen avulla jokaista vakiomallista 25mm pyörökaidetta voi korottaa noin 100mm.

LISÄÄ MUKAVUUKSIA: Kaidemalli on suunniteltu siten, että vaakatasossa olevan putken osuus on mahdollisimman pitkä. Tämän tuotesuunnittelun ansiosta kaiteeseen on helppo tarttua ja siitä on helppo pitää kiinni myös isossa aallokossa. Kaidekorokkeella on nopea lisätä matalien kaiteiden korkeutta, jolloin korkeaan reunaan on helpompaa tarttua.

LISÄÄ TURVALLISUUTTA: Markkinoiden korkeimmat kaiteet takaavat korkeimman mahdollisen laitakorotuksen, ja tällä ominaisuudella on merkittävä turvallisuusvaikutus varsinkin matala laitaisissa veneissä. Ominaisuus korostuu erityisesti pienten lasten sekä lemmikkieläinten ollessa veneessä. Kaiteen asennus täytyy olla todella luja, mikäli venettä halutaan käyttää rajussa kelissä tai siihen kiinnitetään esimerkiksi targakaari. Bonete -kaiteet voidaan asentaa markkinoiden ainoana tuotteena sekä ylä- että alapuolisella kiinnityksellä, joten kiinnitystapa ei voisi olla enää nykyistä mallia tukevampi.

LISÄÄ ARVOA: Jälkiasennettavat kaiteet nostavat veneen varustelumahdollisuuden täysin uudelle tasolle, ja tyypillisesti ne parantavat myös veneen jälleenmyyntihintaa. Olipa veneen käyttötarkoitus mikä tahansa, Bonete mahdollistaa siihen sopivan laitakorkeuden.

LISÄÄ MILLOIN TAHANSA: Nopea asennus joko liimalla, pulteilla tai ruuveilla. Tyypillisesti kaiteet halutaan asentaa veneeseen pysyvästi, mutta niiden poistaminen on mahdollista pienellä vaivalla. Tuotteen poistamisessa on hyvä huomioida, että kiinnitysreiät peitetään asianmukaisesti esimerkiksi lasikuitukitillä tai runkomateriaaliin soveltuvalla liimalla.


VENEKAITEET

Venekaiteet on valmistettu parhaasta mahdollisesta materiaalista, matalahiilisestä haponkestävästä 316L teräksestä. Kaiteen halkaisija on kaikissa venetarvikkeissa tyypillinen 25mm, joten siihen voi kiinnittää lähes kaikki vakiomalliset venetarvikkeet. Kaide on valmistettu 1,25mm vahvuisesta pyöröteräksestä, joka kestää erittäin suuria vääntö- ja vetolujuuksia. PRO2 -kaidemalli on markkinoiden ensimmäinen tuote, jossa on samassa tuotteessa ylä- ja alakiinnitysvaihtoehdot. Näin ollen tuotteen voi kiinnittää useaan eri paikkaan. Mikäli kiinnitys vaatii mahdollisimman paljon tukevuutta, niin kaiteen saa kiinnitettyä ylä- ja alakiinnityksellä. Tuotteen taivutukset ovat tehty mahdollisimman jyrkiksi, jotta kaiteen suora osuus on saatu mahdollisimman pitkäksi. Näin ollen siihen on helppo tarttua kiinni, ja siinä on mahdollisimman pitkä kiinnityspinta-ala  venetarvikkeille. 

Tekniset ominaisuudet

  • Kaksi vakiokorkeutta, 100 ja 150mm
  • Kolme vakiopituutta, 500, 750 ja 1000mm
  • Löytyy myös kapeaan laitaan (alakiinnitys)
  • Tuotteissa ylä ja alakiinnitystapa
  • Materiaali 316L haponkestävä teräs
  • Pyörötangon halkaisija 25mm
  • Putken ainavahvuus 1,25mm

KAIDEKOROKE

Markkinoiden ensimmäinen venekaidekoroke. Koroke voidaan asentaa kaikkiin 25mm -halkaisijalla oleviin kaiteisiin, alumiinisten kiinnitysstauffien avulla. Kiinnitystavan ansiosta tuote on helppo kiinnittää ja irrottaa veneestä, jos koroketta ei enää tarvita. Tämä lisävaruste korottaa vakiokorkuista kaidetta noin 95mm, joka lisää merkittävästi turvallisuutta. Loistava tuote esimerkiksi pienten lasten tai lemmikkieläinten kanssa veneileville. 

Tekniset ominaisuudet

  • Materiaali: AISI 316L matalahiilistä haponkestävää terästä
  • Viimeistely: Kiillotettu elektrolyyttisellä menetelmällä
  • Korotus: Noin 95mm
  • Pituus: 500mm tai 750mm
  • Halkaisija: 25mm
  • Ainevahvuus: 1,25mm
  • Kiinnitys: 25mm pyöröputkeen 25mm alumiinisilla stauffeilla


KAITEIDEN HINNAT

Venekaide normaali laitaan

Kuusi mallivaihtoehtoa

alk. 50€

Kaidekoroke

Pituudet 500mm sekä 750mm

alk. 79€

Venekaide kapeaan laitaan - myydään parina

Kolme mallivaihtoehtoa

alk. 90€


NÄYTTÖTELINEET

Meillä on mahdollisesti markkinoiden laajin valikoima venenäyttötelineitä. 

LISÄÄ OMINAISUUKSIA: Venenäyttö (karttaplotteri tai kaikuluotain) on hyvä lisävaruste kaikissa veneissä, mutta jokaisessa venemallissa ei ole tai on ainoastaan rajalliset mahdollisuudet sen asentamiseen. Bonete -kiinnitystelineiden avulla kaikkiin venemalleihin (myös kanootit ja vesiskootterit) voidaan asentaa minkä tahansa kokoinen venenäyttö. 

LISÄÄ MUKAVUUKSIA: Valmiita näyttötelinemalleja on tarjolla riittävästi, jonka ansiosta kaikille käyttäjille löytyy varmasti toimiva vaihtoehto. Mallin oikea oppisella valinnalla käyttäjä saa venenäyttöön kaikki tarvittavat säätöominaisuudet, jolloin näyttöä on helppo lukea halutusta paikasta ja millä tahansa säällä. Mikäli sopivaa mallia ei ole valikoimassa, me voidaan suunnitella lopullinen tuote asiakkaan vaatimuksilla.

LISÄÄ TURVALLISUUTTA: Laaja kiinnitysosavalikoima (esim. pöytämalli ja laitamalli) takaa sen, että kaikuluotainta tai karttaplotteri voidaan asentaa paikkaan, jossa näyttöä voidaan lukea riittävän nopeasti. Tämän lisäksi näyttöä pitää pystyä tulkitsemaan oikein myös auringonpaisteella, jonka vuoksi näyttötelineen säätöominaisuuksia tulisi olla riittävästi.

LISÄÄ ARVOA: Jälkiasennettavat näyttötelineet nostavat venenäytön asennusmahdollisuuden täysin uudelle tasolle. Olipa veneen malli mikä tahansa, Bonete mahdollistaa käyttötapaan soveltuvan näytön asentamisen oikeaoppisesti. Mikäli tarve vaihtuu, niin olemassa olevaa telinettä voi päivittää uusilla moduuliosilla.

LISÄÄ MILLOIN TAHANSA: Tyypillisesti erittäin nopea tuotteen asennus ja poistaminen muutaman ruuvin/mutterin avulla. Joskus näyttöteline halutaan asentaa veneeseen pysyvästi asennusjalan avulla, mutta tällaisenkin telineen poistaminen on mahdollista pienellä vaivalla.


NÄYTTÖTELINE

Kymmeniä näyttötelinemalleja eri kiinnitysvaihtoehdoilla. Valmiit mallit tunnetuimpiin merkkeihin (Lowrance ja Humminbird). Mikäli sopivaa mallia ei löydy, niin voit räätälöidä mieluisen tuotteen meidän komponenteista. Materiaali on ikuista, eli haponkestävää 316L terästä. 

Tekniset ominaisuudet

  • Telineitä pysty ja vaaka 25mm pyörötankoon.
  • Kaikki Bonete PRO2 moduuliosat on valmistettu matalahiilisestä haponkestävästä teräksestä (AISI 316L)
  • Muoviset kiinnitysosat on valmistettu UV -suojatuista materiaaleista
  • Muovinen kiinnitysosa on helppo työstää poranterällä
  • Kaikki tuotteessa käytetyt kiinnityspultit ja mutterit ovat Wurth haponkestävää materiaalia
  • Erittäin tukeva ja luja mekaniikka, joka kestää kaikki merisääolosuhteet
  • Käyttötarpeen/veneen vaihtuessa tulevaisuudessa, tätä tuotetta voi päivittää uusilla Bonete PRO2 moduuliosilla


NÄYTTÖTELINEIDEN HINNAT

Näyttötelineet alle 5" -laitteille

Useita eri malleja.

alk. 69€

Näyttötelineet 7-9" -laitteille

Useita eri vaihtoehtoja

alk. 69€

Näyttöteline 10"- 14 laitteille

Kysy tarjous

alk. 99€


SELKÄNOJAT / PENKIT

Markkinoiden ensimmäiset jälkiasennettavat veneen säädettävät selkänojat

LISÄÄ OMINAISUUKSIA: Vaikka monessa takapenkiltä ohjattavassa HT- ja avoveneessä on tyypillisesti ohjauspaikan takana veneen laita, se on usein liian matala tai liian kaukana ohjauspyörästä. Tämän vuoksi kuljettajan selkä ei yleensä yllä nojaamaan siihen riittävän hyvin. Säädettävä Bonete -selkänoja samalla korottaa ja tuo selkänojan lähemmäs kuljettajaa. Toinen selkänojapenkki -yhdistelmämalli on suunniteltu venekalastukseen, ja tämän tuotteen voi kääntää penkiksi, jossa voi istua ja heitellä uistinta. 

LISÄÄ MUKAVUUKSIA: Selkänojan saa säädettyä juuri sopivalle etäisyydelle ohjauspyörästä ja halutulle korkeudelle, jolloin siihen voi nojata kuten normaali penkkiin. Ohjaaminen on huomattavasti tukevampaa, joka vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin varsinkin pitkillä ajomatkoilla tai pitkään kestävässä ajossa, kuten vetouistelu. Selkänojapenkki -yhdistelmätuote mahdollistaa sen, että seisomisen sijaan, heittokalastusta voi tehdä veneestä myös tukevasti istumalla.

LISÄÄ TURVALLISUUTTA: Vene heiluu merkittävästi kovassa aallokossa. Mitä kevyempi vene on, sitä suuremmin se hyppii myös kovassa vauhdissa. Säädettävään selkänojaan on helppo nojata, jonka vuoksi kuljettaja saa tukea pelkän ratin sijaan myös takaapäin. Tämä ominaisuus lisää merkittävästi turvallisuutta erityisesti kovassa aallokossa ja nopeassa vauhdissa. Selkänojapenkki -yhdistelmätuote toimii erityisen hyvin aallokossa, jolloin veneen heiluminen on tukevampaa heittokalastuksen aikana. 

LISÄÄ ARVOA: Selkänojat parantavat veneen ominaisuuksia ja turvallisuutta erityisesti nopeasti kulkevissa veneissä ja uisteluveneissä. Selkänoja on helppo ja nopea poistaa vain muutaman pultin irrottamalla, kun käyttöä ei enää ole, tai selkänojalle on tarvetta toisessa veneessä. 

LISÄÄ MILLOIN TAHANSA: Selkänojan voi asentaa nopeasti veneen omaan 25mm takakaiteeseen, ja sen voi asentaa Bonete -venekaiteen avulla jokaiseen venemalliin. Selkänoja asennetaan muovisilla 25mm putkiliittimillä siten, että sitä voi säätää ylä/ala -asennossa. Tällöin tuotteen voi siirtää nopeasti ylös, jolloin takapenkin alta usein löytyvän säilytystilan luukku on helppo avata. Selkänojapenkki -yhdistelmätuote voidaan asentaa kaiteeseen, joka on missä tahansa kohdassa venettä, jossa heittokalastus tapahtuu.


SELKÄNOJA

Säädettävä 25mm kaiteeseen asennettava lisäselkänoja. Todella hyvä lisävaruste, joka sopii useimpiin peräpenkiltä ajettaviin pulpetti ja avoveneisiin. Muovilevyn materiaali on UV-suojattu, joten se kestää hyvin myös meriolosuhteita. Kaikki metalliosat on AISI 316L haponkestävää terästä. 

Tekniset mitat

  • Kiinnitysväli: 450mm ja 650mm
  • Levyn leveys: 750mm
  • Levyn korkeus: 170mm
  • Väri: Valkoinen
  • Valmistumateriaali: UV -suojattu 10mm PE-muovi ja AISI 316L haponkestävä teräs.

SELKÄNOJA/PENKKI -YHDISTELMÄ

Säädettävä selkänoja, jonka voi kääntää penkiksi. Toimiva lisävaruste esimerkiksi veneestä JIG -kalastajille, jolloin voit istua mahdollsimman korkealla ja heittelylle jää hyvin liikkumatilaa. Kiinnitetään kiinitysstauffien avulla 25mm venekaiteeseen.

Tekniset mitat

  • Kaidekiinnitysväli: 260mm ja 460mm
  • Levyn leveys: 550mm
  • Levyn korkeus: 220mm
  • Väri: Valkoinen
  • Valmistumateriaali: UV -suojattu 10mm PE-muovi ja AISI 316L haponkestävä teräs.


SELKÄNOJIEN HINNAT

Selkänoja 750mm / 170mm

Markkinoiden ensimmäinen jälkiasennettava lisäkaide

129€

Selkänoja&penkki -yhdistelmä 550mm / 220mm

Erittäin kätevä selkänoja, joka kääntyy penkiksi

129€


VENEEN TYÖVALOT

Markkinoiden laajin valikoima säädettäviä venevaloratkaisuja.

LISÄÄ OMINAISUUKSIA: Työvalolla pyritään lisäämään valoa erityisesti pimeällä. Työvalossa on riittävän laaja valokeila, joten valoa on mahdollista käyttää veneessä työskentelyn aikana, ja sama valo toimii hyvin myös tilanteessa jolloin suunnistetaan tai rantaudutaan hämärään aikaan. Oikealla kiinnitysratkaisulla valoa voi myös säätää juuri niihin paikkoihin, jossa valoa yleensä tarvitaan.

LISÄÄ MUKAVUUKSIA: Oikeaan paikkaan asennetun työvalon avulla, koko veneen sisäpuoli saadaan valaistua, jolloin veneessä on helppo liikkua ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä. Säädettävällä kiinnitysratkaisulla valon saa kohdistettua tarvittaessa juuri oikeaan paikkaan (esimerkiksi moottoriin tai säilytyslaatikkoon). Ylimääräisen valon avulla myös rantautuminen sujuu huomattavasti mukavammin.

LISÄÄ TURVALLISUUTTA: Työvalo lisää merkittävästi turvallisuutta erityisesti pimeään aikaan. Työvalon avulla veneessä on turvallisempaa työskennellä, liikkua ja tehdä tarvittaessa jopa moottoriremonttia. Työvalon avulla poijujen värit on helpommin tulkittavissa, ja lisävalo avustaa turvallista rantautumista.

LISÄÄ ARVOA: Työvalo pidentää nautinnollista ja turvallista veneilysesonkia.

LISÄÄ MILLOIN TAHANSA: Bonete -kiinnitystelineiden ja valmiiden ratkaisuiden avulla jokaiseen venemalliin voidaan asentaa lisävalo. Veneeseen tulee hankkia erillinen virtalähde, mikäli veneessä ei ole toimivaa 12V tai 24V akkujärjestelmää.

TYÖVALOT

Useita eri työvalosarjoja valmiilla kiinnitysratkaisulla. Tehot 15W - 120W, ja jännitteet 12...24V. Valotelineitä löytyy yksinkertaisesta kiinnityskomponentista aina isoon, veneen levyiseen kaareen saakka. Telineet perustuvat PRO2MOD -komponentteihin, jotka on valmistettu parhaasta AISI 316L raaka-aineesta. Näin ollen telineen hankinta on lähinnä investointi, jota voi siirrellä veneiden välillä (jos vene vaihtuu). 

TYÖVALOPANEELI

Valikoimasta löytyy myös LED -työvalopaneelit. Työvalopaneeli vaatii suhteellisen pitkän tasaisen kiinnityspinnan tai pyöröputken. Asennus tapahtuu avoveneessä usein targakaareen tai HT -veneen katolle.


TYÖVALOJEN HINNAT

LED työvalot

Useita eri malleja

alk. 29,90€

LED valopaneelit


alk. 129,00€


VENEEN MUKITELINEET

Veneen mukitelineet ovat loistava lisävaruste jokaisessa veneessä. Bonete -mallisto kattaa yhden, kahden, sekä kolmen mukitelineen valikoiman. 

MUKITELINEIDEN HINNAT

1 -mukin teline

alk. 29€

2 -mukin teline

alk. 49€

3 -mukin teline

alk. 64€


AURINKOPANEELIN KIINNITYSTELINEET

Markkinoiden laajin valikoima taipuisille venepaneeleille tarkoitettuja kiinnitystelineitä. Telineiden ansiosta lähes jokaiseen venemalliin voidaan kiinnittää veneeseen tarkoitettu, ei lasia sisältävä aurinkopaneeli. Mallisto sisältää tällä hetkellä kaksi tyypillistä telimallia. Toinen telimalli on suunniteltu kiinnitettäväksi 25mm pyöröputkeen, kuten venekaide. Toinen malli kiinnitetään tasopintaan, kuten HT -veneen katolle. 

Tasopinnalle kiinnitettävät telineet sisältävät aina neljä kiinnityspistettä. Kiinnitys tapahtuu joko alapuolelta M10 -pultilla tai päältäpäin kolmella vetoniitillä tai kansiruuvilla. Telineitä on yhteensä viisi mallia, jotka on suunniteltu eri paneelikoolle. Aurinkopaneeli asennetaan telineeseen esimerkiksi kuvassa näkyvän, malliston pienimmän telineen kohdalla neljästä eri kiinnityspisteestä, joissa jokaisessa on kaksi pulttiliitosta. Tämä takaa tukevan kiinnityksen, joka kestää kovassakin kelissä. 

Kaiteeseen asennettava teline on suunniteltu siten, että teline tulee kiinnitettävästä kaiteesta noin 10cm sisälle päin, jolloin teline voidaan laskea laidan sisäpuolelle. Tämän ominaisuuden ansiosta teline ja siihen kiinnitetty aurinkopaneeli ei häiritse veneen- muuta käyttöä tai muita ominaisuuksia.  Kuvassa olevan, mallin pienimmässä kiinnitystelineessä on neljä kiinnitysosaa, joissa jokaisessa on kaksi erillistä aurinkopaneelin kiinnityspulttia. 

Aurinkopaneelin kiinnitysosa
Aurinkopaneelin kiinnitysosa